Artikkeli

Henki nimeltä Damond

Kirjoittanut: Tiernajac

Jo noin vuosi sitten huoneessani alkoi tapahtumaan kummallisuuksia, amulettini katosivat niille omistetusta pussista ja ilmestyivät takaisin paikkaan jonne en todellakaan niitä ollut laittanut. Erityisesti pahoiltahengiltä suojaava amulettini halusi vaihtaa paikkaa melkein päivittäin. Kokoajan minulla oli sellainen tunne, että en ole yksin.

Muutama kuukausi sitten päätin ottaa selvää mitä huoneessani todella tapahtuu ja töistä kotiin tultuani kaivoin esille heilurini, lasin jossa oli puhdistettua vettä ja athemani. Tein ympyrän ja kutsuin paikalle Itselleni tärkeimmät jumaluudet Gaian ja Suuren sarvipään. Pyysin myös ilmansuuntien sisariani, eli elementtejä olemaan läsnä suojanani ja voimanani. Asetin heilurini lasin sisäpuolelle ja kysyin ääneen onko täällä kanssani joku joka haluaa huomioni? En saanut vastausta, toistin kysymykseni, eikä vieläkään mitään. Olin jo aloittamassa kehäni purkua kun aloin miettimään, että normaalisti käytän rituaaleissani englantia, joten miksi en tekisi samaa nytkin, toistin vielä kerran kysymykseni nyt englanniksi ja heilurini lähti liikkeelle vimmatusti kilisyttäen lasin reunoja. Lausuin ääneen, että yksi kerta on ei kaksi on kyllä.

Kysyin varmistaakseni että tämä on ymmärretty aloitus kysymykseni, eli onko tässä huoneessa joku joka haluaisi huomioni, heiluri kilahti lasin reunaan kahdesti. Kysyin onko tämä sama henkilö joka on siirrellyt tavaroitani ja jälleen kerran lasini kilahti kahdesti. Toiveikkaana kysyin onko tämä henkilö minulle tuttu, lasi kilahti kahdesti. Olin jo kysymässä onko tämä henkilö edesmennyt ystäväni kun tajusin, että hän ei reagoisi englantiin vaan suomeen. Kysyin sen sijaan olemmeko me tuttuja tästä kierrosta, lasi kilahti vain kerran. Nyt mielenkiintoni heräsi ja pyysin henkeä kilauttamaan lasia niin monesti kuin on satoja vuosia kulunut siitä kun kohtasimme. Minulle selvisi, että tämä henki oli minulle tuttu 1500 luvulta. Kysyin olimmeko me läheisiä ja lasi kilahti nopeasti kahdesti. kysyin vielä olemmeko me aviopari aj lasi kilahti nopeasti kahdesti. Kysyin olisiko meillä mahdollisuus kommunikoida muullakin tavoin kun vain ehilurini avulla ja sain vastaukseksi kaksi kiladusta ja hiljaisen äänen. My name is Damond. varmistin tämän nimen heilurini avulla. nostin heilurini lasista ja kysyin mitä kyseinen henki halusi.

Damon oli hetken aikaa hiljaa ja vastasi, että kulkea rinnallani niinkuin olimme toivoneet aikoja sitten. Keskustellesani Damondin kanssa minulle selvisi, että olimme olleet aviopari noina aikoina ja ennen kuin meidät oli surmattu noitina olimme sitoneet sielumme kulkemaan yhdessä ja tunnistamaan toisemme.

Damond ei ole henkiopas vaikka hän auttaakin minua työskentelyssä henkien kanssa. Kun en itse paikallista jotakuta henkeä Damond auttaa minua löytämään tämän. Damond myös varoittaa minua jos jokin ei toivottu yrittää tulla luokseni. Damon on kanssa kulkija jonka kanssa pystyn puhumaan vapaasti. Hän on myös se hahmo joka on minut monesti lapsena yöllä saäkäyttänyt ja nuorena saanut tuntemaan itseni aivan hulluksi.

Nyt kun jälkikäteen ajattelen asiaa olin intoni kanssa aivan liian varomaton ja päästin Damondin liian lähelle itseäni jo ensimmäisellä kerralla. En edes muista varmistinko, että Damond ei ole pahantahtoinen, mutta mielenkiintoni oli herännyt hänestä jo pidemmän aikaa sitten ennekuin päätin ottaa ensimmäisen kontaktin. Minulla kävi tuuri että Damond on sitä mitä sanoo olevansa. vaikka olisinkin kuinka läheinen Damondin kanssa en halua sotkea häntä nykyisen elämäni ongelmiin enkä ole vielä kysynyt hänetä neuvoa muusta kuin hänen maailmaansa liittyvissä asioissa.

Huom. Tämä merkintä on sivustomme käyttäjiemme lisäämä. Sisältö voi olla virheellistä, vanhentunutta tai puutteellista. Tarkista tiedot ennen käyttöä.