Luonnonuskonnot

Suomessa ja ympäri maailmaa valtauskontojen rinnalla on aktiivisesti toiminnassa monia muita uskontotyyppejä, joista osa on luonnonuskontoja. Nämä uskonnot eivät ole yhtään vähemmän aitoja uskontoja kuin ns. valtauskonnot, vaikka läheskään kaikilla luonnonuskonnoilla ei ole virallisen uskonnon statusta valtioiden uskontojärjestelmissä.

Luonnonuskontoihin luetaan monia erilaisia uskon suuntauksia, joille kaikille on yhteistä luonnon kunnioittaminen ja pitäminen keskeisessä asemassa. Myös ennen kristinuskon rantautumista vallalla olleita muinaisuskontoja sanotaan yleisesti luonnonuskonnoiksi koska muinaisuskonnot olivat lähes poikkeuksetta luontokeskeisiä uskontoja (kuten esimerkiksi shamanismi) vaikka läheskään kaikilla muinaisuskonnoilla ei nykypäivänä ole erillistä nimeä.

Luonnonuskonnot eroavat toisistaan paljonkin, dualistisesta (kaksi jumaluutta) uskosta henoteistiseen (monijumalusko jossa yksi "pääjumala" ja useampi "alijumala") ja polyteistiseen (monia samanarvoisia jumalia) uskoon, mutta paljon yhdistäviäkin piirteitä on, kuten samantyyppiset jumaluudet, jotka eroavat nimiltään kuitenkin kulttuurikohtaisesti.

Suomessa luonnonuskontojen asema on melko huono, vaikka luonnonuskontojen harjoittajia onkin useita tuhansia. Eräitä luonnonuskontoja on yritetty saada virallisen uskonnon asemaan, mutta nämä yritykset ovat tyssänneet ennakkoluuloihin ja perusteoksien puutteeseen tai sekavuuteen.

Virallisella uskonnolla tulee Suomen uskontojärjestelmän mukaan olla perusteos (kuten ev.lut Raamattu, islamin Koraani tai juutalaisten Talmud), mitä harvalla luonnonuskonnolla on, johtuen lähinnä luonnonuskontojen iästä, sillä monen luonnonuskonnon juuret menevät ajalle ennen ajan laskun alkua, jolloin ei välttämättä osattu eikä koettu tarpeelliseksi kaiken kirjaamista.

Suomessa on aktiivisesti toiminnassa useita erilaisia luonnonuskontoja joiden juuret ovat uskonnosta riippuen mm. kelttiläisessä, germaanisessa tai skandinaavisessa kulttuurissa. Moniin nykyaikaisiin niin sanottuihin uuspakanuususkontoihin on kuitenkin sekoittunut useampia eri kulttuuriperintöjä.

Tässä listataan yleisimmät - ei ainoat - Suomen luonnonuskonnoiksi luettavat luonnonuskosuuntaukset.

Perinteisellä Luonnonnoituudella tarkoitamme tässä yhteydessä polyteististä noituutta, jonka juuret ovat suomalaisessa shamanismissa ja kelttiläisessä kulttuurissa ja jolla ei ole "omaa nimeä" kuten muilla luonnonuskonnoilla joita näillä sivuillamme olemme esitelleet. Perinteisellä luonnonnoituudella ei ole mitään perusteosta eikä sitovia sääntöjä, vaan se muotoutuu harjoittajansa mukaan. Keskeinen merkitys on luonnon ja perinteiden kunnioittamisella, monijumaluskolla, sapattien vietolla sekä parantamisella ja ennustamisella.

Perinteisessä luonnonnoituudessa vietetään sapatteja, jotka ovat druidismista ja shamanismista tuttuja vuosijuhlia. Jokaiseen sapattiin liittyy oma merkityksensä, ja jokaista sapattia juhlitaan tämän merkityksen mukaisesti, esimerkiksi Samhainina juhlitaan kesän loppua, vuoden pimeimmän ajanjakson alkua sekä muistetaan vainajia. Samhainina katetaan vainajillekin pitopöytään paikka ja Samhainillasta lähtien poltetaan jatkuvaa, suojaavaa ja ohjaavaa, tulta aina Yuleen saakka.

Perinteinen luonnonnoituus kunnioittaa luontoa sellaisenaan sekä sen jumaluuksia ja perinteinen luonnonnoituus uskoo että elementeillä, tulella, maalla, ilmalla ja vedellä, on niin maskuliininen kuin feminiininen jumaluutensa, joita puhutellaan vaikkapa Isä ja Äiti Maaksi. Tässä uskossa kunnioitetaan myös muita olemassa olevia, maan päällä, alla tai ilmassa asustavia kanssakulkijoita kuten Maanväkeä, Vedenväkeä, Metsänväkeä, Ilmanväkeä sekä henkiä, Keijuja ja Haltijoita.

Perinteistä luonnonnoituutta harjoittavalla henkilöllä voi olla kotonaan alttari, jonka äärellä hiljentyä ja hän voi halutessaan istahtaa kynttiläringin sisälle mietiskelemään. Keittiönoituus, yrtit, parantaminen, ennustaminen, luonnonsuojelu, vapaaehtoistyö ja muut humanistiset asiat voivat olla luonnonnoidalle tärkeitä asioita. Mikään pakko ei kuitenkaan ole tällaisia asioita harjoittaa, vaan tärkeintä on se mitä sisällään tuntee ja miten luontoa ja kanssaeläjiä kohtelee.

Asatru eli Aasainusko on muinaiseen skandinaavialaiseen viikinkiaikaiseen uskontoon pohjautuva ns. uuspakanallinen luonnonuskonto. Aasainuskon juuret ovat norjalaisten Edda-runojen mytologiassa.Nykymuotoinen Asatru on lähtöisin Islannista jossa se on virallisena uskontona ollut jo 1970-luvun alkupuolelta.

Asatru on polyteistinen uskonto, eli Asatrussa uskotaan useaan samanarvoiseen jumaluuteen. Jumaluuksia on niin maskuliinisia (miehiä) kuin feminiinisiä (naisia) eli Jumalia tai Jumalattaria. Asatrussa jumaluudet jakautuvat pääasiassa kahteen eri sukuun, Aasoihin ja Vaaneihin, joista Aasat ovat soturisukua ja Vaanit luonnon ja hedelmällisyyden jumaluuksia. Tunnetuimpia Asatrun jumaluuksia ovat Thor (Ukkosen Jumala), Odin (Sodan ja Viisauden Jumala) ja Freya (Rakkauden, Kauneuden ja Taistelun Jumalatar). Asatrussa kaikki jumaluudet ovat samanarvoisia ihmisten kanssa.

Asatrussa yhdeksää maailmaa, Midgardia, Asgardia, Vanaheimia, Alfheimia, Nidavelliria, Jotunheimia, Svartalfheimia, Niflheimia ja Muspelheimia sitoo yhteen elämänpuu Yggdrasil. Näistä maailmoista Midgardissa (Keskimaassa) elää ihmiset, Asgardissa Aasat ja Vaanit Vanaheimissa.

Aasainuskon tavoitteena on elää merkityksellinen ja hyvä elämä ja yksilön vapaus on tärkeässä asemassa, kuitenkin vastuuta unohtamatta. Ihmisen teot ovat tärkeässä asemassa ja omista teoistaan tulee kantaa vastuu. Asatrussa ei ole kirjoitettuja ohjeita tai kieltoja, vaan yksilö, ihminen, tekee mitä haluaa, kohtuuden muistaen, kunhan kantaa siitä myös vastuun. Asatrussa katsotaan ihmisen voivan vaikuttavan kohtaloonsa Nornien eli Kohtalottarien määrittelemän elämän pituuden puitteissa.

Asatrulle ei ole suomessa omaa virallista yhdistystä, mutta tietoa Asatrusta ja Asatruhenkisiä ihmisiä löytyy netistä paljon.

Druidit olivat kelttikulttuurin tietäjiä ja druidismi perustuukin kelttiläiseen tietäjien perinteeseen ja keltttikulttuuriin. Druidismin juuret ovat pitkällä historiassa mutta alkuperäinen Druidismi on jo kauan aikaa sitten kadonnut katolisen kirkon takia, mutta kuten moni muukin luonnonuskonto, Druidismi on palannut ihmisten keskuuteen kun ajat ovat olleet vähän paremmat.

Druidismissa keskeisiä asioita ovat mm. Vuodenpyörä eli kalenteri jonka mukaan vuosi alkaa Samhain-sapatista 31.10. ja erilaiset jumaluudet, jotka on jaettu kolmeen pääkategoriaan; heimojumaliin, soturijumaliin ja maanjumalattariin ja joita on arvioitu olevan yli 300 erilaista.

Alkuperäinen Druidismi on syntynyt noin 1000-500 vuotta ennen ajan laskun alkua ja kadota se alkoi Roomalaisten vyöryessä Eurooppaan ja kristinuskon tullessa yleisemmäksi. Nykypäivän Druidismi on syntynyt englannissa 1960-luvulla ja sen katsotaan tästä syystä olevan ns. uuspakanallinen uskonto.

Druidit juhlivat kelttiläisiä vuosijuhlia jotka ovat Samhain (uusi vuosi), Imbolc (kevään alku, luonnon heräämisen ja hedelmällisyyden juhla), Beltane (kevään juhla vapun tienoilla) ja Lughnasa (sadonkorjuujuhla) joissa luonto ja luonnon elementit maa, ilma, tuli ja vesi olivat ja ovat edelleen tänä päivänäkin keskeisessä asemassa. Näiden lisäksi Vuodenpyörään kuuluu 4 pienempää juhlaa, sapattia, jotka ajoittuvat vuoden tasauksiin ja seisauksiin.

Nykypäivän druidismi poikkeaa muinaisesta alkuperäisestä druidismista toisin paikoin paljonkin, kuten esimerkiksi sukupuolijakaumaltaan. Siinä missä ennen muinoin druidit olivat aina miehiä, nykypäivänä druidit voivat olla myös naisia. Druidismin harjoittajina on nykypäivänäkin paljon miehiä ja Druidismin parissa sukupuolijakauma onkin tasaisempi kuin muissa luonnonuskonnoissa, joissa yleensä jäsenet ovat suurimmaksi osaksi naisia.

Feri-traditio on uuspakanallinen polyteistinen luonnonuskonto, joka on lähtöisin Amerikasta. Ferissä on samoja piirteitä kuin muissa luonnonuskonnoissa. Keskeisessä osassa ovat uskonharjoittajan sielu sekä omat henkiset voimat jotka ajan mittaan kasvavat.

Feri-tradition isänä pidetään amerikkalaista Victor Andersonia joka oli voimakas shamaani ja joka näki Ferin voodoon kaltaisena alkukantaisena uskontona joka on ollut olemassa kautta aikojen.

Ferissä ei ole perusteosta, vaan uskonto ja sen perinteet kulkevat suusta suuhun ja muuntuvat matkalla, kunkin uskonharjoittajan tarpeiden mukaan, kuten Victor Andersonkin aikoinaan Feriä eteenpäin oppilailleen opetti.

Feri-tradition harjoittajat uskovat olevansa ihmisiä ja tulevansa henkisen kasvun myötä haltioiksi. He uskovat sielujen yhdistymiseen ja Tähtijumalattareen. Vaikka Feri on monijumalainen uskonto, siinä korostetaan Jumalattaren osaa niin että Feriä voisi pitää jopa henoteistisena (yksi "pääjumaluus" ja useampia "alijumaluuksia") uskontona. Jumalattaren lapsia ovat Pyhät Kaksoset ja Sininen Jumala.

Vaikka Ferissä on paljon samoja piirteitä kuin muissa luonnonuskonnoissa, siinä on myös paljon uniikkeja piirteitä, joita ei muista uskonnoista löydy, kuten Viattomuuden Musta Sydän ja Sininen Ferituli. Feri ei yleisen väärinkäsityksen tavoin siis ole osa Wiccan moninaisia muotoja, vaan täysin oma ja uniikki uskontonsa.

Suomenusko on itämerensuomalaiseen mytologiaan perustuva polyteistinen uskonto joka on kehittynyt vuosisatojen ja -tuhansien aikana. Suomenuskon keskeisiä asioita ovat luonto, suomalaiset jumaluudet, esi-isien elämäntapa ja suomenuskon sielunmaiseman kunnioittaminen.

Suomenuskoon liittyy olennaisesti useita satoja vuosia vanhoja pyhiä paikkoja luonnossa, kuten lähteitä, lehtoja sekä kiviröykkiöitä. Suomenuskoon kuuluu myös useita perinteisiä juhlia, kuten helavalkeat (kevään juhla, toukojuhla), kekri (marrasyö) ja karhunpäivä (kesän lämpimin aika, karhujen palvonta on kautta aikain kuulunut suomalaiseen kulttuuriin).

Suomenuskoon liittyy myös voimakkaasti niin vainajien henget, jumaluudet kuin haltijatkin sekä usko siihen että kaikella on sielu, oli sitten kyse kivistä, tähdistä tai eläimistä. Suomenuskon mukaan elämä ei lopu kuolemaan, vaan sielu siirtyy kehon kuoleman jälkeen Tuonelaan.

Moni on varmasti tietämättään törmännyt erilaisissa yhteyksissä Suomenuskon jumaluuksiin, kuten Väinämöiseen (Veden Jumala, parantaja ja tietäjä), Ukkoon (Taivaan ja Ukkosen jumala), Louhi (Pohjolan Emäntä) ja Ahti (Veden Jumala, Hallitsija ja Veden Väen Johtaja). Suomenuskossa esiintyviä haltijoita ovat mm. Saunanhaltija ja Kodinhaltija, joista myös vanha isovanhempiemme polvi on saattanut puhua.

Suomen kulttuuriin kuuluu vahvasti runomittainen tarusto ja loitsusto ja Kalevalalla - Suomen Kansalliseeppoksella - on suuri merkitys Suomenuskoisten joukossa.tten kyse kivistä, tähdistä tai eläimistä. Suomenuskon mukaan elämä ei lopu kuolemaan, vaan sielu siirtyy kehon kuoleman jälkeen Tuonelaan.

Voodoolla tarkoitetaan maailman laajimmalle levinnyttä luonnonuskontoa, jossa on shamanistisia vaikutteita ja jota harjoitetaan erityisesti Afrikassa ja Karibialla. Erityisen voimakkaassa asemassa Voodoo (eli Vodou) on Haitilla, jossa jopa 90% väestöstä harjoittaa voodoota ja jossa Vodou on ollut vuodesta 2003 lähtien virallinen kirkko. Voodoossa on monia eri haaroja, joilla kaikilla on omat erityispiirteensä ja niiden kirjon vuoksi tässä kerrottakoon vain yleisimpiä ja kaikille yhteisiä asioita.

Voodoon keskeisiä asioita ovat parantaminen ja voodoopapit (joita kutsutaan nimellä houngan) sekä voodoovelhot (joita kutsutaan nimellä bokor). Houngan on pappi, joka tuntee ja toimii vain parantamisen ja muun yleisesti hyvän asian puolesta kun taas Bokor tuntee magian, joka liittyy esimerkiksi kirouksiin. Bokor ei silti välttämättä ole paha, sillä hän voi toimia yleisen hyvän eduksi, käytäen vain toisenlaista magiaa kuin Houngan. On siis henkilöstä kiinni, millainen magian harjoittaja on.

Zombiet liittyvät olennaisena osana Voodoohon, tosin eivät ihan siinä mielessä millaisen kuvan elokuvateollisuus ja kirjallisuus zombeista antavat. Voodoossa papit voivat tehdä ihmisestä "zombien" erään aineyhdisteen avulla joka hidastaa elintoimintoja ja vaivuttaa kooman kaltaiseen tilaan. Bokor papilla on vasta-aine ja taito palauttaa tällainen ihminen normaalitilaan.

Voodoossa jumaluudet ovat yleisesti ottaen esi-isien henkiä jotka ovat henkinä lähellä Jumalia taikka afrikkalaisen mytologian jumaluuksia. Oli jumalkäsitys sitten kumpi tahansa, Jumalia ja erilaisia henkiä kunnioitetaan syvästi Voodoon keskuudessa. Voodoossa uskotaan, samoin kuin shamanismissa, että kaikki, niin kivet kuin kasvitkin, ovat elollisia ja luonnossa on äärettömästi erilaisia henkiä. Voodoonkin keskuudessa on erilaisia pyhiä paikkoja luonnon helmassa.

Toisin kuin yleisen väärinkäsityksen takia luullaan, Voodoohun kuuluu melko vähän akupunktioneuloin pisteltyjä nukkeja ja mustaa magiaa.

Shamanismi lienee maailman vanhin uskonto, sillä sitä on ollut ympäri maailmaa kutakuinkin niin kauan kuin ihminen on ollut olemassa. Shamanismissa on paljon kulttuurillisia eroja mutta pääpiirteet kuten luonnon kunnioittaminen ja sen kanssa toimiminen, henkimaailman kanssa yhteydessä oleminen ja parantaminen ovat kutakuinkin jokaisessa Shamanismin suuntauksessa vallitsevia piirteitä

Shamaanit olivat ja ovat tänäkin päivänä parantajia, näkijöitä, tietäjiä ja henkimaailman ammattilaisia yhteisönsä parissa. Kulttuurista ja yhteisöistä riippuen Shamaaneita oli joko yksi tai useampi yhteisössä. Jos Shamaaneita oli useampia, heillä oli yleensä omat vahvuusalueensa niin että yksi saattoi toimia parantajana, toinen näkijänä, kolmas henkimaailman taitajana ja niin edespäin.

Nykypäivänä Shamaanit eivät ole ihan samanlaisessa yhteisöllisessä asemassa kuin ennen, mutta omissa piireissään, perheensä, sukunsa ja ystäväpiirinsä keskuudessa nykypäivän Shamaaneillakin on kunnioitettu asema.

Shamaaniksi ei vain päätetty ryhtyä, vaan Shamaaniksi tuleminen vaati sisäisen kutsumuksen joka saattoi kulkea suvussa tai tulla unissa tai suurten elämänmuutosten myötä. Tällaisen kutsumuksen saanut kutsuttiin yleensä yhteisössä toimivan tai toimivien vanhempien Shamaanien oppilaaksi. Tämä oppilas-opettaja-suhde kesti yleensä niin kauan kunnes vanha Shamaani menehtyi. Jos yhteisössä toimi useampia Shamaaneja, oppipoika saattoi olla heidän kaikkien opissa, jotta oppi mahdollisimman monipuolisesti Shamanismin taidot ja tiedot. Nykypäivänä Shamanismia harjoitetaan paljon ilman oppilas - opettaja -suhdetta, ns. itseoppineina Shamaaneina.

Shamanismiin kuuluu olennaisesti henkimaailman kanssa toimiminen, kahden valtakunnan - elävien ja kuolleiden - välillä toimiminen. Shamaanin uskotaan pystyvän siirtymään, transsissa tai unessa tai vastaavassa tilassa, henkimaailmaan, kuolleiden valtakuntaan, jossa hän toimi elävien ihmisten ja elävän valtakunnan puolesta.

Shamaanien uskotaan pystyvän muuttavan muotoaan eläimeksi, kasviksi tai jopa elottomiksi esineiksi ja näin pystyvän vaikuttamaan kaikkeen luonnossa. Shamaanit eivät kuitenkaan ikinä käytä tätä kykyään turhaan, vaan ainoastaan silloin kun näihin asioihin tarve on jostain syystä, esimerkiksi muinoin metsästyksen mahdollistamiseksi.

Shamaanin tärkeimpiä työskentelyvälineitä ovat henkioppaat ja rumpu sekä erilaiset lääkinnässä ja näkemisessä käytettävät yrtit ja uutteet.

Wicca on 1900-luvun puolen välin paikkeilla syntynyt ns. uuspakanallinen luonnonuskonto, jonka keskeisiä asioita ovat luonnon kunnioittaminen, noituuden harjoittaminen ja Aurinkopyhät eli sapatit. Wiccan isänä pidetään englantilaista Gerald Gardneria ja Wiccaa harjoitetaan nykypäivänä ympäri maailmaa.

Wicca jakautuu karkeasti kahteen eri haaraan, perinteisempään traditionaaliseen Wiccaan ja mukautuvampaan eklektiseen Wiccaan. Vaikka noituus on tärkeä osa Wiccaa, kaikki Wiccat eivät ole noita eivätkä kaikki noidat Wiccoja.

Wicca on saanut vaikutteita niin kelttiläiseltä kuin germaaniseltakin kulttuurilta ja Wiccan sapatit, eli Aurinkopyhistäkin perustuvat näiden kulttuurien alkuperäisiin pyhiin. Wiccan sapatit ovat Samhain (uusi vuosi) lokakuussa, Yule (talvipäivänseisaus, joulu) joulukuussa, Imbolc (Morsiamen juhla, luonnon heräämisen juhla) helmikuussa, Ostara (kevätpäiväntasaus) maaliskuussa, Beltaine (vapunpäivä) toukokuussa, Litha (kesäpäivänseisaus) kesäkuussa, Lammas (toiselta nimeltään Lughnasa, Wiccan ensimmäinen sadonkorjuujuhla) elokuussa ja Madron (syyspäiväntasaus) syyskuussa.

Traditionaaliseen Wiccaan liittyy dualistinen usko, eli uskotaan olevan Jumala ja Jumalatar kun taas eklektiseen Wiccaan kuuluu polyteistinen usko, eli jumaluuksia on monia erilaisia. Tradtionaaliset Wiccan harjoittajat järjestäytyvät usein Coveneiksi, noitapiireiksi kun eklektikot usein harjoittavat uskoaan yksin tai vapaammissa ryhmissä.

Wiccat tekevät erilaisia rituaaleja etenkin sapatteina, mutta myös muutenkin. Suurella osalla Wiccoista on oma alttari jossa on kynttilä, athame eli rituaaliveitsi joka kuvastaa Jumalaa, malja joka kuvastaa Jumalatarta sekä pentagrammi, joka symbolisoi uskoa ja elementtejä, tulta, maata, ilmaa ja vettä. Elementit sekä jumaluudet liittyvät olennaisena osana Wiccan rituaaleihin.

Luonnonuskontojen lisäksi, jotka ovat perinteisesti juurtuneet tiettyihin kulttuureihin ja maantieteellisiin alueisiin, on olemassa monia muita luonnonuskontoja, jotka ovat kehittyneet ajan myötä ja yhdistävät eri perinteitä ja uskomuksia. Nämä uskonnot korostavat yhteyttä luontoon, sen henkiin ja voimiin, ja ne ovat tärkeitä monille ihmisille ympäri maailmaa.

Yksi tällainen suuntaus on keijunoituus (fairy witchcraft), joka keskittyy keijujen ja muiden luonnonhenkien kanssa työskentelyyn. Keijunoidat uskovat, että keijut ovat luonnonvoimia ja elementaaleja, jotka asuvat metsissä, vesistöissä ja muissa luonnonpaikoissa. Keijunoituus pyrkii luomaan yhteyden näihin olentoihin ja hyödyntämään heidän voimaansa ja viisauttaan.

Toinen merkittävä suuntaus on rajanoituus (hedge witchcraft), joka keskittyy rajojen ylittämiseen ja työskentelyyn henkimaailman kanssa. Rajanoidat ovat perinteisesti olleet parantajia, ennustajia ja henkien kanssa kommunikoivia henkilöitä, jotka työskentelevät sekä fyysisen että henkisen maailman välissä. Rajanoituudessa korostetaan shamanistisia piirteitä, kuten transsitiloja ja henkimatkailua.

Näiden uusien ja vanhojen luonnonuskontojen yhdistämiseen liittyy usein myös muita suuntauksia, kuten keittiönoituus (kitchen witchcraft) ja dianinen noituus (dianic witchcraft). Keittiönoituus keskittyy kodin ja erityisesti keittiön ympärille, hyödyntäen jokapäiväisiä ruoanlaittoon ja kodinhoitoon liittyviä toimintoja maagisina harjoituksina. Dianinen noituus puolestaan keskittyy erityisesti jumalattaren palvontaan ja feminiinisen voiman korostamiseen.

Nämä erilaiset luonnonuskonnolliset suuntaukset tarjoavat monipuolisia tapoja yhdistyä luontoon ja sen voimiin, ja ne korostavat henkilökohtaisen henkisyyden merkitystä. Vaikka monet näistä uskonnoista eivät ole virallisesti tunnustettuja, niiden harjoittajat löytävät syvää merkitystä ja yhteyttä elämäänsä näiden perinteiden kautta.

Keittiönoituus on noituuden suuntaus, joka keskittyy kodin ja erityisesti keittiön ympärille. Keittiönoidat hyödyntävät jokapäiväisiä ruoanlaittoon ja kodinhoitoon liittyviä toimintoja maagisina harjoituksina. Tavoitteena on tuoda magia osaksi arkipäivää ja luoda harmoninen ympäristö.

Polku on käytännönläheinen ja maanläheinen tapa harjoittaa noituutta. Siinä yhdistyvät perinteiset noituuden käytännöt kuten yrttien käyttö, loitsut ja rituaalit ruoanlaiton yhteydessä. Keittiönoidat uskovat, että ruoanlaitto voi olla rituaali, jossa yhdistyvät ravitseva ruoka ja maaginen energia.

Keskeisiä elementtejä keittiönoituudessa ovat yrtit, mausteet, kasvit ja muut luonnon aineet, joita käytetään ruoan valmistuksessa ja maagisissa tarkoituksissa. Keittiönoidat valmistavat usein erityisiä ruokia, jotka edistävät terveyttä, suojaavat negatiivisilta energioilta tai tuovat hyvää onnea.

Keittiönoidat voivat käyttää alttareita ja muita maagisia työvälineitä keittiössään. Alttari voi olla yksinkertainen paikka, jossa säilytetään tärkeitä esineitä, kuten kynttilöitä, kristalleja ja yrttejä. Myös vanhat reseptit ja perinteet siirtyvät usein sukupolvelta toiselle keittiönoituuden harjoittajien keskuudessa.

Keittiönoituus on usein hyvin henkilökohtaista ja mukautuu kunkin noidan omiin tarpeisiin ja uskomuksiin. Se tarjoaa joustavan ja luovan tavan harjoittaa noituutta osana jokapäiväistä elämää, tehden jokaisesta aterian valmistuksesta maagisen hetken.

Dianinen noituus on noituuden suuntaus, joka keskittyy erityisesti jumalattaren palvontaan ja feminiinisen voiman korostamiseen. Se on saanut nimensä roomalaisesta jumalattaresta Dianasta, joka edustaa metsästystä, kuuta ja luonnonvoimia. Dianinen noituus on tunnettu feministisestä näkökulmastaan ja naisten voimaannuttamisesta.

Se perustuu jumalattaren palvontaan ja monesti keskittyy yksinomaan naisten rituaaleihin ja yhteisöihin. Rituaaleissa ja seremonioissa korostetaan usein naisten elämänvaiheita, kuten kuukautisia, synnytystä ja vaihdevuosia. Dianisessa noituudessa jumalatar nähdään universumin luojana ja ylläpitäjänä, joka ilmentää itsensä luonnossa ja kaikessa elollisessa.

Dianinen polku on saanut vaikutteita wiccasta, mutta eroaa siitä keskittyen yksinomaan jumalattareen ilman maskuliinista vastaparia. Tämä suuntaus pyrkii voimaannuttamaan naisia ja kunnioittamaan heidän henkistä ja fyysistä voimaansa. Monille dianisille noidille jumalattaren palvonta on henkilökohtainen ja syvällinen kokemus.

Dianisen noituuden rituaaleissa käytetään usein symboleja ja esineitä, jotka liittyvät luontoon ja jumalattareen. Näitä voivat olla esimerkiksi kuun vaiheet, eläinten symboliikka ja luonnon elementit. Rituaaleissa korostetaan myös yhteisöllisyyttä ja sisaruutta, ja monissa dianisissa ryhmissä järjestetään naisten piirejä ja seremonioita.

Tämä uskonto tarjoaa naisille tilan, jossa he voivat tutkia omaa hengellisyyttään ja voimaansa ilman patriarkaalisia rakenteita. Se on suuntaus, joka yhdistää henkisyyden ja feminismin, ja antaa naisille mahdollisuuden kokea noituuden voima henkilökohtaisella ja yhteisöllisellä tasolla.

Keijunoituus on noituuden suuntaus, joka keskittyy keijujen ja muiden luonnonhenkien kanssa työskentelyyn. Keijunoidat uskovat keijujen olevan luonnonvoimia ja elementaaleja, jotka asuvat metsissä, vesistöissä ja muissa luonnonpaikoissa. Keijunoituus pyrkii luomaan yhteyden näihin olentoihin ja hyödyntämään heidän voimaansa ja viisauttaan.

Tässä uskonnossa ollaan syvällisesti yhteydessä luontoon ja sen kiertokulkuun. Keijunoidat viettävät aikaa luonnossa, meditoivat ja suorittavat rituaaleja luonnonpaikoissa, kuten metsissä, lähteillä ja niityillä. He kunnioittavat keijujen asuinsijoja ja jättävät niille lahjoja, kuten kukkia, yrttejä ja kristalleja, kiitoksena avusta ja yhteistyöstä.

Keijunoituuden keskeisiä elementtejä ovat luonnonmateriaalien, kuten kukkien, lehtien, kivien ja veden käyttö. Keijunoidat voivat valmistaa erilaisia loitsuja, amuletteja ja talismaneja, jotka hyödyntävät keijujen maagista voimaa. He uskovat, että keijujen energia voi parantaa, suojella ja tuoda onnea.

Rituaalit ja seremonit keijunoituudessa ovat usein yksinkertaisia ja luonnonläheisiä. Ne voivat sisältää laulua, tanssia, meditaatiota ja runojen lausumista. Keijunoidat pyrkivät luomaan harmonisen suhteen keijujen kanssa ja kunnioittavat heidän autonomiaansa ja elinpiiriään.

Keijunoituus tarjoaa tavan yhdistyä luonnon kanssa ja hyödyntää sen maagisia voimia arjessa. Se on suuntaus, joka korostaa kunnioitusta luontoa ja sen asukkaita kohtaan, ja joka pyrkii elämään sopusoinnussa ympäristön kanssa. Keijunoidat uskovat, että keijujen avulla he voivat saavuttaa syvemmän ymmärryksen ja yhteyden maailmankaikkeuden kanssa.

Rajanoituus, tunnetaan myös nimellä "hedge witchcraft", on noituuden suuntaus, joka keskittyy rajojen ylittämiseen ja työskentelyyn henkimaailman kanssa. Rajanoidat ovat perinteisesti olleet parantajia, ennustajia ja henkien kanssa kommunikoivia henkilöitä, jotka työskentelevät sekä fyysisen että henkisen maailman välissä.

Tässä noituudessa korostetaan voimakkaasti shamanistisia piirteitä, kuten transsitiloja ja henkimatkailua. Rajanoidat käyttävät usein rummuttelua, meditaatiota ja yrttejä saavuttaakseen muuntuneen tajunnantilan, jossa he voivat kommunikoida henkien ja esi-isien kanssa. Heidän tarkoituksenaan on tuoda viisautta ja parantavaa energiaa fyysiseen maailmaan.

Keskeisiä elementtejä ovat luonnonmateriaalit, kuten yrtit, kristallit ja eläinten luut. Rajanoidat valmistavat usein rohtoja, talismaneja ja amuletteja, jotka auttavat parantamisessa ja suojelussa. He käyttävät myös ennustamisen välineitä, kuten tarot-kortteja ja ennustusriimuja, saadakseen tietoa tulevasta.

Rituaalit ja seremonit rajanoituudessa ovat yksinkertaisia ja maanläheisiä. Ne voivat sisältää luonnonpaikoissa suoritettuja rituaaleja, kuten sapattien viettoa ja henkien kunnioittamista. Rajanoidat pyrkivät luomaan yhteyden luonnonvoimiin ja hyödyntämään niiden energiaa päivittäisessä elämässään.

Helleeninen polyteismi

Helleeninen polyteismi ammentaa muinaisen Kreikan uskomuksista ja käytännöistä, jossa kunnioitetaan jumalia kuten Zeusta, Heraa, Poseidonia ja Athenaa. Tämä uskonto pyrkii elvyttämään ja säilyttämään muinaiskreikkalaisten uskonnollisia perinteitä.

Jumalien palvonta tapahtuu rituaalein ja seremonioin, jotka voivat sisältää rukouksia, uhrauksia, laulua ja tanssia. Monesti jumalia kunnioitetaan alttareilla ja temppeleissä, jotka koristellaan kreikkalaisin symbolein ja kuvioin. Festivaalit ja juhlapäivät ovat tärkeä osa hellenististä perinnettä.

Helleenisen polyteismin harjoittajat uskovat jumalien läsnäoloon luonnossa ja pyrkivät elämään harmoniassa heidän kanssaan. Ennustaminen ja oraakkelien käyttö ovat myös merkittävässä osassa, tarjoten ohjausta ja viisautta arkipäivän elämään.

Elpyminen tapahtui erityisesti 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, saaden suosiota erityisesti Kreikassa. Monet yhteisöt ja ryhmät pyrkivät säilyttämään muinaiskreikkalaisia perinteitä ja jakamaan niitä eteenpäin.

Helleenisen polyteismin kautta harjoittajat voivat kokea syvempää yhteyttä muinaiseen kulttuuriin ja sen mytologiaan, tuoden historian osaksi nykyelämää.

Kemetismi pohjautuu muinaisen Egyptin uskonnollisiin perinteisiin ja käytäntöihin. Nimitys tulee muinaisen Egyptin omasta nimestä, Kemet. Tämä polyteistinen uskonto palvoo monia jumalia ja jumalattaria, kuten Ra, Isis, Osiris ja Hathor.

Rituaalit ja seremonit, jotka kunnioittavat Egyptin jumalia, ovat keskeisiä kemetismissä. Ne voivat sisältää rukouksia, uhrauksia, laulua ja tanssia. Alttareita ja pyhäkköjä rakennetaan jumalille ja koristellaan egyptiläisin symbolein.

Kemetismissä uskotaan jumalien läsnäoloon luonnossa ja maailmankaikkeudessa. Harjoittajat pyrkivät elämään sopusoinnussa jumalten tahdon kanssa ja kunnioittamaan luonnon kiertokulkua. Ennustaminen ja oraakkeleiden käyttö ovat tärkeitä tapoja saada jumalilta ohjausta.

Elpyminen alkoi 1900-luvun lopulla ja jatkuu yhä. Kemetismi on saanut suosiota erityisesti niissä maissa, joissa on kiinnostusta muinaiseen Egyptiin ja sen kulttuuriin. Yhteisöt pyrkivät säilyttämään ja levittämään muinaisen Egyptin uskonnollisia perinteitä.

Kemetismin kautta harjoittajat voivat kokea syvää yhteyttä muinaiseen kulttuuriin ja sen rikkaaseen mytologiaan, tuoden ikivanhan viisauden osaksi nykyelämää.

Slavinen uuspakanismi ammentaa muinaisten slaavilaisten uskomuksista ja perinteistä. Polyteistisessa uskonnossa palvotaan jumalia kuten Perun, Veles, Mokosh ja Lada. Suuntauksen tavoite on palauttaa slaavilaisten uskonnollisia perinteitä takaisin käyttöön.

Rituaalit ja seremonit, jotka kunnioittavat slaavilaisia jumalia, ovat tärkeitä. Ne sisältävät rukouksia, laulua, tanssia ja uhrauksia. Vuoden kiertokulkuun liittyvät juhlat ja festivaalit ovat merkittävä osa uskonnollista elämää.

Harjoittajat uskovat jumalien läsnäoloon luonnossa ja pyrkivät elämään sopusoinnussa heidän kanssaan. Ennustaminen ja oraakkelien käyttö auttavat saamaan ohjausta jumalilta ja tuomaan viisautta elämään.

Kuten moni aiempi, myös Slavinen uuspakanismi elpyi 1900-luvun lopulla ja on erityisen suosittua Itä-Euroopassa. Yhteisöt pyrkivät säilyttämään ja levittämään muinaisen slaavilaisen kulttuurin ja mytologian perinteitä.

Uskonto tarjoaa harjoittajilleen mahdollisuuden kokea syvää yhteyttä muinaiseen kulttuuriin ja sen rikkaaseen perintöön, yhdistäen menneisyyden ja nykyisyyden.

Romuva perustuu muinaisiin baltialaisiin uskomuksiin ja perinteisiin, erityisesti Liettuassa. Polyteistinen uskonto palvoo jumalia kuten Perkūnas, Žemyna ja Gabija. Romuva pyrkii elvyttämään ja kunnioittamaan liettualaisten uskonnollisia perinteitä.

Rituaalit ja seremonit, jotka kunnioittavat baltialaisia jumalia, ovat keskeisiä. Ne sisältävät rukouksia, laulua, tanssia ja uhrauksia. Romuvan harjoittajat viettävät myös erilaisia juhlia ja festivaaleja, jotka liittyvät vuoden kiertokulkuun ja luonnon ilmiöihin.

Harjoittajat uskovat jumalien läsnäoloon luonnossa ja pyrkivät elämään sopusoinnussa heidän kanssaan. Ennustaminen ja oraakkelien käyttö ovat merkittäviä tapoja saada ohjausta ja viisautta elämään.

Myös Romuva herätettiin henkiin 1900-luvun lopulla, ja siitä on tullut suosittu erityisesti Liettuassa. Yhteisöt pyrkivät säilyttämään ja edistämään muinaista baltialaista kulttuuria ja mytologiaa, tarjoten harjoittajille syvän yhteyden muinaiseen perintöön.

Uskonto tarjoaa mahdollisuuden kokea syvää yhteyttä menneisyyteen ja rikastuttaa nykyelämää muinaisen viisauden avulla, yhdistäen luonnon ja henkisyyden.