Kaapissa elämisestä

Kirjoittanut: Oceana

Tätä ongelmaa mietin lähes joka ikinen päivä. Miksi on niin vaikeaa ottaa se askel, että tunnustaisi oman uskontonsa julkisesti, tai edes omalle perheelleen? En oikein itsekään tiedä mikä siinä on niin perusteellisen pelottavaa.

Toisaalta mietin, että miksi minun pitäisi kertoa asiasta kenellekään? Ihan yhtä hyvin voisin jatkaa elämistäni luutakomerossa harjoittaen uskoani kenenkään tietämättä.

Uskoni vahvistuessa ja ajan kuluessa kuitenkin kaapissa oleminen on alkanut ahdistaa yhä enemmän. Tuntuu etten koskaan voi olla täysin oma itseni, vaan joudun teeskentelemään ja esittämään jotain muuta. Joudun varomaan sanomisiani, etten vahingossa lipsauttaisi mitään ”epäilyttävää”. Joudun piilottamaan kirjani ja välineeni aina kun joku tulee kylään.

Mitä minä sitten pelkään? Luultavasti vanhempieni reaktiota kaikkein eniten. Vaikka he eivät itsekään mitään uskovaisia ole, eikä isä edes kuulu kirkkoon, silti he ovat melkoisen vanhoillisia, ja vieroksuvat kaikkea tavallisuudesta poikkeavaa. Jos minä nyt menisin ja kertoisin kuka ja mikä minä todellisuudessa olen, siinä voisivat hymyt hyytyä ja olla vitsit vähissä.

Rakastan vanhempiani eniten maailmassa, he ovat minulle suurin tuki ja turva silloin kun elämä kolhii. Haluaisin olla heille rehellinen, mutta en kuitenkaan sen kustannuksella, että se aiheuttaisi ongelmia välillemme, nyt kun vuosien taistelun jälkeen välimme ovat vihdoin kunnossa.

Tai ehkä olen väärässä vanhempieni suhteen, ehkä he hyväksyisivätkin asian, ei voi tietää ennen kuin kokeilee. Mutta onko se sitten sen riskin ottamisen arvoista?

Ehkä vielä odotan ja varovasti kurkistelen kaapin raosta, ehkä jonain päivänä…

Huom. Tämä merkintä on sivustomme käyttäjiemme lisäämä. Sisältö voi olla virheellistä, vanhentunutta tai puutteellista. Tarkista tiedot ennen käyttöä.