Noidaksi joka olen

Kirjoittanut: CeriMama

Löysin wiccalaisuuden puolisentoista vuotta sitten. Kuten monella muullakin, on minulla tapaluterilainen tausta.

Olen varsin onnellinen siitä että löysin elämänkatsomuksen joka tukee sitä mitä olen aina ollut. Yli neljäkymmentä vuotta kärsin siitä etten uskaltanut antaa itselleni lupaa olla se noita joksi olin syntynyt.

Lapsena olin ystävätön ja vähän kummajainen ja "huutolaistyttö" perheessäni. Kesät vietin merenrantamökillä ilman ikäistäni seuraa. Olin siitä joskus varsin katkera, mutta jälkeenpäin ajatellen nuo ajat auttoivat noita-minääni luomaan yhteyttä luontoon. Kun et voi puhua ihmisten kanssa, opit kuuntelemaan merta, metsää ja kiviä.

Magian olemassaoloa en ole koskaan kyseenalaistanut. Minulla ei ollut ketään oppaanani, mutta omissa oloissa oleminen kehitti tätäkin puolta. Kivikehien rakentaminen ja talismaanien käyttö oli luontevaa kun kukaan ei ollut ihmettelemässä, kieltämässä ja kyseenalaistamassa. Tuntui turvalliselta kokea että pystyn itse vaikuttamaan tapahtumien kulkuun enkä ole vain avuton ajopuu.

Tietoinen opiskelu ja kokemusten jakaminen on kuitenkin vasta näiden uskonnonlöytämisen vuosien lahja. Tuntuu ihan käsittämättömältä että voi puhua näistä asioista ihmisten kanssa, kohtaamatta naurua tai paheksuntaa. Ja ylipäätään se että on olemassa uskonto joka sallii, hyväksyy ja tukee niitä taitoja joita tahdon kehittää.

Tällä hetkellä wiccalaisuus vastaa täysin siihen mitä uskon elämän olevan. Viime aikoina olen kuitenkin tuntenut myös suomalaisten jumaluuksien kutsuvan minua ja saattaa olla että löydän tien jostain fennopakanuuden ja wiccalaisuuden välimaastosta jonain päivänä. Tai jotain aivan muuta - kuitenkin sellaista mikä antaa minun olla se mikä olen, eli noita.

Huom. Tämä merkintä on sivustomme käyttäjiemme lisäämä. Sisältö voi olla virheellistä, vanhentunutta tai puutteellista. Tarkista tiedot ennen käyttöä.