Kirjaesittely

Ihana Kotikylpylä

Lisen Sundgren

ISBN: 978-952-5613-68-1

Kotikosmetiikkaa joka vuodenajalle. Kirjassa esitellään kaikenlaisia reseptejä ihon- ja hiustenhoitoon kylvyistä pirtelöihin, neuvotaan perusasioita ja kerrotaan kotikosmetiikan valmistukseen tarvittavista välineistä. Teoksen reseptiosuus on jaettu vuodenaikojen mukaan neljään, ja jokaisessa osassa esitellään muutamia erityisesti ko. vuodenaikaan sopivia kasveja. Kirjan lopussa hieman lähdekirjallisuutta, pieni kauppaluettelo, ja ohjeet yrttien keräämiseen ja säilytykseen. 160 sivua, runsaasti kuvitettu.

Huom. Tämä merkintä on sivustomme käyttäjiemme lisäämä. Sisältö voi olla virheellistä, vanhentunutta tai puutteellista. Tarkista tiedot ennen käyttöä.